Sivut

4.6.2012

Hupskeikkaa

Nyt olisi jopa aikaa kirjoitella jotain, kun laitoin väripoistion päähäni. En jaksanut punaista enään = liian kauhea hoitaminen minulle.

Olen nyt päättänyt laittaa tukkani samankaltaiseksi kuin se oli noin vuosi sitten. Jos vaikka parturiinkin uskaltautuisin leikkauttamaan tätä pehkoa.

Jonkun kivan mallin kun vielä keksisi jostain. Olen katsellut netistä muutamia ja tällä hetkellä vain yksi miellyttää silmää, mutta pituutta ei siihen ole kyllä riittävästi.


Ja olen jopa piirtänyt taas uuden naiskuvan, tai valmistuihan sekin jo aikaa sitten, mutta nyt siitäkin kuvaa. Saa arvioida jos haluaa. Tiedän etten ole mikään taiteilija, mutta kuitenkin. Ja piirtämisestä tulikin mieleeni, piirsin kaverilleni tatuointikuvanki, jonka hän tatuoi käteensä. Ja pari tauluakin olen maalannut Julian huoneeseen.


Makuuhuoneremontti on edennyt hyvin. Enään puuttuu vaatekaapista päätylevy ja liukuovet. Ja tietenkin sängynpääty. Makuuhuoneen jälkeen olemme päättäneet hyökätä kylpyhuoneen kimppuun.

Makuuhuone ennen:

Makuuhuone jälkeen: 

Pesuhuonetta ennen remonttia

Julian huone tällä hetkellä:

"Tyttöjen" vessa:


 Siinä nyt vähän päivityustä, pitäisi varmaan mennä pesemään väri pois. Eli siis makuuhuone olisi melkein kunnossa, kun täysin kunnossa kerron vähän mitä meni rahaa siihen. Ja seuraavaksi siis pesuhuoneen kimppuun, Julian huone hoidetaan siinä sivussa, kunhan vaan saan jonkun idean sinne. Värimaailman olisi tarkoitus pysyä kaikkialla samankaltaisena, eli mustaa, valkoista ja harmaata pääsääntöisesti.
Tyttöjen vessalle ei tehdä mitään, se on juuri muutaman vuoden sisään rakennettu, siinä on ollut vaatehuone ennen. Ja tuo kolo tuossa kuvassa on alkuperäinen pesukoneen paikka, mutta teemme pesuhuoneeseen pesutornin, joten kolon tilalle tulee vielä jonain päivänä kaappi.

Tee itsellesi elämänohje:
älä koskaan kadu 
äläkä koskaan katso taaksepäin.
Katuminen on 
turhaa energian tuhlaamista.
Et voi rakentaa 
mitään sen päälle, voit vain upota siihen.
Katherine MansfieldT




Ei kommentteja: